Yli seitsemänkymmentä runoa Lahdelle

Lahden Runomaraton järjesti kevään ja kesän 2025 aikana runokeruun, jonka aiheena oli Lahti ja lahtelaisuus 120 vuotta täyttävän kaupunkimme kunniaksi. Runoja saapui määräaikaan mennessä yli seitsemänkymmentä.
Runoilija Katri Korhonen valitsee runosadosta eri alustoilla julkaistavia ja esitettäviä runoja. Korhonen on lukenut runot huolella ja hän kertoo runojen ensivaikutelmista, merkityksestä ja tunnelmista näin:
”Runot ovat ainutlaatuinen ja laadukas materiaali, läpileikkaus ja todistus lahtelaisuudesta.
Samalla runot vahvistavat kulttuurin osaa tässä kaupungissa, on suuri määrä ihmisiä, jotka sanoittavat kokemaansa runolla.
Lahti on historiaa, muistoja kaduilta, puistoista, kaikkialta. Lahti on toiveita ja näkymiä. Lahti on betonia, urheilua, luontoa, kulttuuria. Lahti on tehtaita, muotoilua, muutosta, kaipausta. Lahti on särkyneitä sydämiä, sinnittelyä, kasvua, koti. Lahti antaa ja Lahti ottaa, kylmäksi ei jätä.
Hienosti eri teemoja runoissa. Oli itselle hyvä historia- ja tietopaketti. Lyyrinen kamera monessa kohtaa Lahtea, ajallisesti ja paikallisesti, sekä lahtelaisuudessa, kaupungissa elävänä ja kokevana ihmisenä.
Lahti taustana ja kontekstina, ominaispiirteet, tarinat, uskomukset, asenteet. Kyky katsoa itseään lahtelaisena, määrittää lahtelaisuutta, tunnistaa mitä se on. Iloita ja kunnioittaa lahtelaisuutta ja Lahtea, olla ylpeä. Nimettyjä paikkoja, muistoja niissä, merkityksiä, tunnistettavuutta, tunnustuksia. Eri ikäisten ja eri ajan Lahdessa olleiden ihmisten kokemuksia, vaikutelmia, nostoja, yksityiskohtia.”

Runoja tullaan kuulemaan Lahden Runomaratonin Sydän auki-tapahtumassa elokuussa. Runoista rakennetaan myös pienimuotoinen näyttely, jonka visuaalisesta ilmeestä vastaavat Auli Kokkonen, Lasse Kantola ja opiskelija Stella Aaltola. Runoja tullaan julkaisemaan myös Runomaratonin sosiaalisen median alustoilla.