Hullunhieno Suomi? runot

Jyrkkänä kohoaa vaaran rinne
ylöspäin reissumies kiiruhtaa.
Kaipaus ajaa häntä taas sinne.
Siellä voi taivaita tavoittaa.

Järvien selkiä, metsien rauhaa
katselee ylhäältä ihaillen.
Täällä hän tuntee itsensä suureks'.
Kai haluais tuntea jokainen.

Omistaa hän nyt hetkellä tällä
laakson ja koko maailman.
Riemusta sykkii rinnan alla
ja resuiseks' kuluneen paitansa.

Lauluunsa virittää hilpeät soinnut
helppo on elämää rakastaa, kun
saanut on osakseen iloisen luonnon
jota ei mikään voi lannistaa.

Laaksossa oottaa järvet ja metsät
ikävöikkään kai ei kukaan muu.
Kuin kirkkaiden järvien kaislikkorannat
ja metsien hiljaa huojuvat puut.

Paljon on saanut reissumies silloin
kun on maailmaan syntynyt.
Pellon poikki hän astellessaan
kuin omaa maataan ois tallannut.




Nimimerkki: päivänkakkara

Numeroita mittarissa,
väsyneitä värejä seinillä.

Miksi juoksen?
Miksi kysyn miksi?
Siksikö, että kerran voisin
joskus voisin

Liian harvoin annan itseni voida.
Voita ja leipää. Vaaleaa ja tummaa.
 


Nimimerkki: Carl Kuusilahti

Kotilo, kotilo.
Kuka sinussa piilee?

Väittävät sinua limaiseksi
hitaaksi ja
sokeaksi.

Kotiloiseni,
sinulla on kaunis koti.
Uurteistasi opin paljon itsestäni.
Äänessäsi kuulen itseni.

Voi maailmaa, kun
sinua, kotilo, väheksyvät.

Tule kanssani, kaunokainen,
mennään meren rannalle
kuuntelemaan tuulta.




Nimimerkki: Carl Kuusilahti

Metsäänkö olen astunut.
Voi näitä kaikkia kauniita lehtiä ja kansia miten minun
aikani
millään riittää

Jospa vaikka vahingossa tallaan jalkoihini isäni aamulehden tai vaahteran lehtiä tai tammen
Tai jos kuuntelen liian tarkkaan lehtien kuisketta ja unohdun ikuisiksi ajoiksi tämän metsän siimekseen

Suomineito, kauniita kirjoja olet kotimaan lehtihyllyyn pinonnut
Väinämöinen, luistasi opin enemmän kuin aanelosista.
Virkamies saanko vähän tilaa lukea?

Voisit nimittäin sinäkin
kuulostella
ehkä pysähtyä
liikkeessäkin voi lukea
on äänilehtiä, joita voi kuunnella diginä tai ihan korvillaan
on kuvalehtiä, joita voi katsoa ruudulta tai ihan silmillään.

Kiitos pelottava kirjasto
että saan kohdata pelkoni
kuunnella lehtiä
opetella
ja ymmärtää metsän puiden syyt. 



Nimimerkki: Carl Kuusilahti

Mikä heleä sointi sinulla.

Oletko äidiltäsi perinyt kauniin sointisi?

Ja miten viehkeästi puusi kaartuu.

Kieletkin kuin hopeaa. Ahdin syvyyksistäkö olet lainaillut.

Niin, sormeni eivät noin hienoa silkkiä liene sivelleetkään.

Mahtaako sormissani olla likaa...tai jos kynteni ovat liian pitkät.

Ja mitä jos sotkeennun uljaisiin lankoihisi. Kompuroin kun pojat höristelevät.

Mitä siitä, suloinen kantele; soitettavaksi sinä synnyit.

Kun maailma nukkuu, meidän musiikkimme kiirii ja seestyy
kunnes pauhu häviää ja musiikkimme hiljaisuus
on kuin nimesi taas:

Kantele.


Nimimerkki: Carl Kuusilahti