Valo ja vesi runot

Luonnoneläimet

Hirvi hirven poikasta rapsuttaa.
Pupu luonnossa laputtaa.
Sade täällä ropisee luonto täällä vaan kasvaa.
Talo luonnossa hehkuttaa.
Kultakala taivaassa ui.
Puput koloa tekevät.
Kohta rupeavat syömään.
Salama iskee maahan.
Pupu luonnossa pakenee.
Pupu menee luonnon mökkiin.
Karhu pupun säikäyttää.
Kultakala pilvessä tekee kotiaan.
Hirvi luonnon poron kanssa leikkii.
Pupu menee uimaan
Kultakala leikkii.
Pupu luonnossa katsoo puita.
Hirvi pesässään nukkuu.
Susi pelästyttää hiiren.
Hiiri pesässään.
Pupu luonnossa syö.
Pupu poron pelastaa.

Nimimerkki: K-pojat

VALO JA VESI

Olipa kerran näyttelijät joiden nimet olivat Valo ja Vesi. He kasvattivat isoja puita ja pieniä kukkia. Yhdessä he loivat ison sateenkaaren. Mutta sitten Valo suuttui ja asteli pitkin nurmea ja hän kasvatti pieniä auringonkukkia. Sitten vesi suuttui ja alkoi sataa. Vielä kerran valo suuttui ja nousi ukonilma. Sitten he huomasivat että tekivät samaa asiaa. Sitten he matkasivat Pariisiin. He ajoivat Onni bussilla ja he törmäsivät Eiffel-torniin ja he elivät onnellisesti loppuun asti!

Nimimerkki: K-tytöt

Sateenkaaren luo

Aamulla myrskyää,vettä tippuu vaan, aurinko saa kukat kukkimaan.
Lehdet tippuu puista.
Ketkä niistä puista haluaa olla syksyn tuojat?
Mutta nuo värit ovat kirkkaimmat tuojat, ne ovat mun mielen luojat.
Vois olla kiva tulla punainen mun sydämeen ja sininen mun maailmaan ja mennä omaan tulevaisuuteen.
Vihreä ois voittamaton.
Mutta jos aurinko keltaisen värin tuo,niin voisin mennä kaverin luo.
Oranssi on kuin appelsiini, samanlainen on mandariini.
Mutta mieti jos pinkin loisin niin voisin olla vaikka rusetti.
Toisin värin violetin se on väri kaunein.
Kaikki värit nähdä sain,
ne on mun mielessä vain.

Mmno

Nimimerkki: Mmno

Runon visuaalinen muoto katoaa pastatessa:

Joki on suurenmoinen, täysin koskematon

He laskivat varusteensa metsäaukeille, rakensivat kiitoratoja, saivat ruokatäydennystä
ja lähtivät eteenpäin matkallaan kohti tuntematonta

taivaanrannasta toiseen puumattoa, tunnista toiseen, 1280
kilometriä kartoittamatonta aluetta, lieju- ja hiekkarantoja,
järvien jäänteitä, osa kasvanut
umpeen, aarniometsä vallannut

hiekkapohjassa aaltoilevat keihäsrauskut, kalalaji värähdytti,
kiihdytti vauhtia, lintujen syöksyt
tuottivat tulosta, petokalat osuivat harhaan

joen kukkimat järvet olivat palanneet vielä kauemmas menneisyyteen, joki oli
mutkainen pala menneisyyttä, uhkana löytyminen,
pikku järven yllä leijui muinaisuuden ilmapiiri, joka katosi kahteen siimanheittoon

osalla meistä oli onni nähdä tuo paikka silloin, käsitimme tunkeutuvamme
syvälle menneisyyteen sellaisena kuin emme olleet sitä koskaan ennen
tavanneet

kilpikonnat kömpivät hietapenkereitä munimaan, kaimaani
ottaa aurinkoa lämpimällä hiekalla, harmaahaikarat ponnistelevat korkealle, liukuvat alas, kuningaskalastajat juoksevat veden pintaa, myskisorsat kahlasivat siipiään räpytellen, muinaismuisto
aurinkohaikarat nousivat hietapenkereeltä

kalat uivat vastavirtaan, linnut lensivät myötävirtaan
vesi seisoi alituisessa liikkeessä

varhain aamulla sankka
usva
sotkeutuminen hiekan peittämiin osiin

elävien ja kuolleiden oksien läpi, ohi
elävien olentojen ja hauraiden kantojen

matalia puita, lehvästö esti maassa, puut vedessä useita kuukausia
oksattomat rungot peittivät maan yksitoikkoisena
pylvästönä

Jokihaaraston läpi
kiiruhtavassa
säälittävässä
veneessä
on
samanlaista
epätoivoa kuin hyönteisen
ponnistuksissa

Mata secan
hätkähdyttävä säännöllisyys silmänkantamattomiin
vihreän puumaton jokainen poikkeama pistää silmään

kuoleman, ei elämän metsä, suuria kuolleita
puita maassa tai nojallaan
muurahaiset, termiitit ja punkit

Nimimerkki: Ritsa

Etsin vain yhtä suudelmaa, käänsin
mantereet ylösalaisin sen vuoksi.
Muutuin vanhemmaksi
fyysinen ikäni oli nuori. Kykyni
erottaa aito teeskennellystä pysyi
huonona ja johti törmäyksiin
kovien elementtien kanssa. Putosin
kalliolta etsiessäni ikkunaa ihmiseen;
ikkunan sijasta kohtasin suljetun
ihmislihan, joka katsoi samaan aikaan
karsaasti ja haluten. Vetäydyin kauemmaksi
kulmaan, vaikka olin jo oikeastaan siellä.
Vieraissa kylissä koin aurinkoisia hetkiä
maalaisten kanssa. Oli kuin olisimme
paistaneet leipää yhdessä kyläuunissa ja
rakastaen jakaneet sen valmiina keskenämme.
Tämän muistan. Neonvalot
häikäisivät silmäni, eteeni käveli
jaloin olento, joka puhui jotain.
Mutta se puhui ohitseni ja eri äänellä
emmekä koskaan edes tunteneet
toisiamme, vaikka keskustelimme kyllä
useita kertoja kadulla. Asfaltin raoista
ilmestyi ihmeellisiä kukkia ja vanhenin
vaikka olin jo syntyessä vanha. Yritin
mennä eteenpäin, mutta keltaisella nauhalla
eristetyllä onnettomuuspaikalla tutkittiin
rikosta, ilmeisesti murhaa. On mahdollista
kuvitella toinen. On mahdollista kuvitella
hänet niin, että hän häviää kokonaan silmistä.
Voin kuvitella hänelle myös suun. Putosin.
Liian vaarallista. Jatkoin yhä, vaikka koko ruumis
tuntui turtuneelta ja kaikkeen väsyneeltä;
ikivanhalta nuoren ruumiilta. Mietin asentoja,
joita haudassa voi ottaa. Se ei johtanut mihinkään.
Jalkani olivat niin puutuneet kaikesta kävelystä
vieraissa kylissä, kaupungeissa, ja jatkuvasta
turhasta kuvittelusta. Käperryin yhä tiukemmin
täkkini sisälle ja katsoin harvemmin ulos.
Ostin tarpeellisen. Pysyin asunnossa. Unelmointi
lakkasi. En ollut koneessa kiinni, en enää edes muistanut
että sellaisia asioita olisi ollut olemassa. Sammutin
valot.

Nimimerkki: Ritsa