Lähelle, kauas 2016 runot

Kieli, virta, lastu, silta ja meri
Jussi Vaarala 2016


Kieli
kuin vedestä veistetty lastu
virrasta joka on virta
vaikka ei olisi suuren suuri.

Lastu on virtansa näköinen
lähteensä makuinen
sitä enemmän
mitä lähempänä se on alkuaan
pulppuavaa alkuaan.

Kieli on
pulppuavia lastuja.

Ja se lastu on sitä vähemmän
virtansa näköinen
mitä suuremmaksi
ja kauemmaksi
virta kasvaa.

Kunnes virrasta veistetty kielen lastu
sulautuu muiden joukkoon
suureen
kaikkien kielten lastujen
mereen.


Virralla on myös silta
ei välttämättä suuren suuri
mutta silta kumminkin.

Suurella virralla suuri silta
pienellä pieni.


Mutta pienenkin virran silta
tulee suureksi
ja pieni virta suureksi
sillä
jos sitä siltaa ei ole.


Kielen virran silta
on yhtä kuin ymmärrys.

Sen ymmärrys
ilman rakennettua
siltaa
toinen ranta kauas jää
kauas jää


Ja kielen virta mennessään vie ne
jotka ilman siltaa
ja ilman virran lastujen ymmärrystä
siihen astuvat.


Kielen lastujen virta
ilman ymmärryksen siltaa
on vaikeasti ylitettävä
rajavirta.

Virta, lastu, silta ja meri
siinä kokonaisuudessa
jokainen kieli
on

sama

ja

eri.



Nimimerkki: j usva

Minun sanani ovat painuneet mieleesi, nekin jotka olen jo unohtanutsanonut huolimattomasti puhunut ajatuksissanikuin yhden ristipiston mykkään muistiin.Tunsin kuumat kutsusanasi viisaat viihdytyssanasijuonet jaksamissanasi -tulin takaisinkuin rauta magneettiin, kuin portimo ritaankuin Kiputyttö, Vammatar!
Kieli on siivooja, persoonamuotojen perusleipä, aikamuotojen portaikko, preesensin tanssilattia, subjekti loitsii objektiaadjektiivien värikäs hedelmäkulho olohuoneen pöydällä, tunteen värit, kestettävä kaikki!Hitaita teonsanoja. Nopeita muuttuvia verbejä.Konditionaalin pelivara. Viitsisitkö? Voisitko? Haluaisitko? Huvittaisiko? Jaksaisitko? Jakaisitko?Ikivanhojen sanojen hierarkia. Pronominien selkokieli. Essiivi, rakastettuni!Sain tietää, että äidilläkin on nimi! Hänen nimensä kauneus               vaaher syyspuvussaisän nimen vaeltajan yksinäisyys.Koulussa kysyttiin: mikä on kärki? Vastasin: niemenkärki.Miksi et sanonut: veitsenkärki, kengänkärki?Ihmeellinen kirja; Sydämen Avain,avain kädessä kansikuvan enkeli puhui minulle...leikin koulua: Kirjoitin enkelin viereen nuolen ja sanan "ENKELI", avainta osoittamaan myös nuoli ja teksti "SYDÄMMEN AVAIN".Vanhemmat nauroivat, ei sitä, että olin kirjoittanut väärin, vaan sitä etten suostunut korjaamaan kirjoitustani. Väitin: se kuuluu noin.Yhä väitän samoin.Kuin Eemeli metkuineen istuin oksalla ylimmällä jahiekantuoksuisella maitolaiturilla ystäväni sanoi: Minusta tulee tietysti pianisti. Mikä sinä olet isona? Ala näyttelijäksi!
Isäni sanoi: Onko sinulla jotain asiaa?Sinä sanoit: Haluat sä sanoa ensin jotain?Persoonani elämäntie maapallolla linnunradalla juuri minun ihmiseni kulkee minussa kuin vieras tutussa talossaminä matkustaa kaoottisella planeetalla, rakentelee omia lauseita kuin sisustaisi tyhjiä huoneita:Kyllä se oppi Kaiken mielen jolla on kieli kuin Suomenniemi.Lyyrisesti:Aamuyöllä heräsin katselemaan tähtien käsittämätöntä tasasuhtaisuuttakuu kaunis kuin odottavan naisen vatsa.Proosallisesti:Satoja murhia luvuttomasti turmia, kuvotukseen asti sotien välkettä,himmertävä siivekäs ilmestyi keskiyöhön vaienneessa talossavarovasti asettui seinälleläpikuultava minimaalinen siivattiseuranani, kuulijani, kuuliljani -
haavoittunut aamu, tosi kirkas päivä, illan lauha, se yö, joka syötti:rajaa unet kuin varman käden nopea tussipiirto paperin valkeaan.

Nimimerkki: Vammatar

Tunnen ja kosketan,luen ja matkustan.Tunnen Suomen viiman ja kylmyyden,matkustan löytäen kokemuksen uuden.
Kuulen ja ymmärrän,näen ja tunnistan.Kuulen Suomen kauniin kielen,lapsesta asti sitä painanut mieleen.Japanin tunnen vain kukkasistaan,kielen sen monista kiemuroistaan.
Haistan ja hymyilen,maistan ja nautin.Haistan Suomen kauniin luonnon,maistan maut Mexicon.
Lähelle ja kauas,maailmamme vauras.Kieltemme rikkaus,on meille suuri rakkaus.

Nimimerkki: Timantit

Pöydällä on tuhat nimeä,kuin tuulella, merellä.Ihmisellä vain yksi,kuin ilolla ja surulla yksi katse.
Jos ne tuhat nimeä laitettaisi jonoksi,niin jokainen kättelisi yhtä,ja iloitsisi omasta, jonka parhaiten tuntee.
Ja pöytä on sama.
Saa de, saa deta ki tela raaQvista estSoles qvestSaa de, saa deta ki tela raa.
Kartalla on tuhat tietä,yksi koti.Tiellä on nimet, metsällä ei.Aina voi eksyä, sekä koditon,että hän jolla koti on.
Totuudella on tuhat kieltä,kuin valheella.
Miten ne laittaa jonoonja ottaa kädestä?
Oikeudella on tuhat tietä.
Saa de, saa deta ki tela raaQvista estSoles qvestSaa de, saa deta ki tela raa.

Nimimerkki: Runoprojekti 2016

Jokainen meistä on minä.
Mutta mikä
on minä?


Kun katson jalkojani kävellessäni
ne ovat niin lähellä.
Tunnen ne, liikutan niitä,
kosketa toista niillä salaa pöydän alla,
tai juoksen niillä ilman kenkiä lumihangessa.
Ne ovat aina olleet siinä,
matkakumppaneina.


Kun otan kuvan jaloistani, selitän muille:
siinä ovat minun jalkani.
Minun jalkani?
Ovatko jalkani siis osa minua,
vai vain minun?


Kun jalkani sanoo minulle: kipua
minä ymmärrän sen kieltä
vaikkei se olekaan sanoja ja kirjaimia.
Mutta jos jalkani on minä,
niin miksi sen pitää viestiä minulle?


Kun mietin tarkkaan,
jalkani ovat vain erillinen osa minusta.
Sulkiessani silmäni tunnen itseni koko kehona,
mutta silmät auki tuntuu, kuin olisin vain pää.
Miksi jalkani ovat niin kaukana?


Joten mikä on minä?
Minulle,
alakoulussa luokallani olleelle sokealle tytölle,
sinulle?

Nimimerkki: Minät