Hullunhieno Suomi? runot

Voi kuinka nuori olet sinä suomi neito vaikka täytät sata vuotta.
Sinä olet niin monet sodat käynyt ja silti jalkasi koreana pysyy.
Saunassa sinä olet syntynyt ja tervalla olet itsesi pessyt.
Ikimetsässä sinä asut ja jylhät tunturit sinun naamaasi hyväilee.
Lakalta sinun huulesi maistuu.
kaikki ylistää sinun soreaa muotoasi, ja suomen miehet on pysynyt sinun rinnallasi näihin päihin asti.
Sinä suomi neito sinulla on jo sata lasissa ja ja suomen miehet puolustaa  sinua ikuisesti.


Nimimerkki: samihuu

Olkipatjalla hiljaa tehtiin.
Vihaisella huudolla synnytettiin
pieni lapualainen vatipää.

Happea haukkoen se nousi pintaan.
Kikkimaidolla juotettiin ja häpeällä syötettiin.
Meinasi hukkua vesisaaviin.

Kasvoi isoksi, tappeli kansakoulussa.
Kävi rippikoulun, armeijan, löysi akan ja sai kersoja.
Lujaa se meni ja tuli. Pirusti se runnasi.

Teki samat virheet kuin muutkin ja manasi voi ristus.
Huomasi liian myöhään, että jarruissa on vikaa.
Minä sitä niin rakastin.



Nimimerkki: Mäntysoopaa

Kun saa olla hiljaa joukossa
tai ähkiä niille sanoja,
joissa on paljon peetä, ärrää ja koota.
Parkkisakko perkele.

Tai mennä yksin metsään niin kauas,
ettei kukaan lähde perään.
Olla siellä kauan.

Tulla takaisin kun on puhunut puiden kanssa sanoja,
joissa on tarpeeksi yytä, äätä ja öötä.
Kesäyönä myöhään.



Nimimerkki: Mäntysoopaa

Mies tarjosi joululahjaksi susilauman jäljet.
Käveltiin kauas metsään.
Pyy oli laskeutunut puusta hangelle.
Näkyi jäniksen, ketun, peuran ja ahman reittejä.

Saavuttiin viimein susien cityyn.
Vartijasusi oli tepastellut korkealla kivellä.
Muut olivat kiireessä juosseet asioitaan
kuin Martinlaakson asukkaat sillä paremmalla puolella.

Alfanaaras ja pysyvät parisuhteet,
siinä on kyllä kadehtimista.
Jätin lumeen omat merkkini,
kun ei kukaan kieltänyt.






Nimimerkki: Mäntysoopaa

Pienessä maassa, istuin kivellä vanhan linnakkeen äärellä /
Näin mielessäni kauniin naisen, hänen monisävyiset ja naiivit piirteensä /


Hänen taivaansa painuu leikkisää, ujoa aurinkoa vasten /
josta noruu valo kuin laiskuus silmien päälle /


Rakkaani väri, hento ja lämmin, kuultavan valkoinen /
niskansa kuin helminauha, muotonsa siro ja viekas /
Silmissään turva, hymyssään rauha /


Voi, jos olisit syntynyt muinaisen Bagdadin kohdusta /
ja levittänyt valtaistuimesi Tigritin ja Furatin syleilyyn /
olisi historia itse sinut valinnut vanhojen linnojen kuningattareksi/
ja tuhansien tarinoiden myytiksi


Kuinka toivoinkaan, että silmäsi ja Bagdadin kasvot olisivat yhtä /
olisitte muusat runoilijoiden rinnoissa / taikanne saisi heidät teitä palvomaan /


Rakas Bagdad; pian hukumme minä ja rakkaani kipeään pimeään /
hyvästi auringollesi, joka kiireesti häipyi /
hyvästi taivaallesi, kukillesi ja linnuillesi /
syksy tipahti päällemme koko painollaan pyyhkien rakkauden /
jonka sanat keinuen tipahtivat puiden lehtien lomassa /


Pian pureutuu kylmyys meihin / nyt rakkaani pukeutuu valkoiseen mekkoon yönään/
niin kuin puit sinä mustan omassasi /


Kirjoittava käteni seisahtuu, enkä enää pysty kirjoittamaan kirjeitäni sinulle /
jos päättää kevät vielä meidät halata / aion linnuilta sinusta kysyä

Runo: Mubtasim OddaKäännös: Nawras Odda

Nimimerkki: Kääntäjät