Hullunhieno Suomi? runot

Minä muistan

Minä muistan sen, kun katsoit ensikerran minuun, muistan sen pehmeän kosketuksen ja lämmön.
Minä muistan, kun tietoisesti hymyilit minulle, muistan, kuinka se lämmitti mieltäni.
Minä muistan, kun käteni kosketti omaasi, muistan, kuinka lämpö kulki lävitseni koskettaen sisintäni.
Minä muistan, kun painoin ensikertaa sinut rintaani vasten, muistan, kuinka käteni vapisivat ja sydämeni hakkasi.
Minä muistan, kun painoin huuleni huuliasi vasten, muistan kuinka lämpimät ja halukkaat huulesi olivat.
Minä muistan, kun sanoit, et voi tulla luokseni enää, muistan sen. Olin ollut onnellinen vain hetkisen, vain onnellisen hetkisen.


antero


Nimimerkki: antero

Tule lähemmäs

Tule lähemmäs rakas, tule lähemmäs rakas
jotta tuntisin tuoksusi ja
näkisin silmäsi loisteen.

Tule lähemmäs rakas, tule lähemmäs rakas
että saisin koskettaa pehmeää poskeasi
silittää hiussuortuvaistasi.

Tule lähemmäs rakas, tule lähemmäs rakas
jotta voisin tulla sydämeesi asumaan
ystävänäsi olemaan.

Tule lähemmäs rakas, tule lähemmäs rakas
jotta tuntisin sinut silloinkin kun
silmäni ei enää sinua näe
ja voisin lohduttautua surussani iloita onnessani.

antero


Nimimerkki: antero

Kesän loppu

Istun kesäpaikkani terassilla aikaani kuluttamassa. Loppu kesän lämmin tuulen henkäys hyväilee kesän aikana ahavoituneita kasvojani. Uurteet kasvoillani kertovat eletystä elämästä.
Tuuli kuljettaa keltaista koivun lehteä kuin varoen, ettei rikkoisi sitä. Tuulen henkäys on saanut järven pinnan aaltoilemaan, kuin kiusallaan rikkoen sen vakaan harmonian joka hetki sitten vallitsi.
Siinä istuessani mieleen palaa eletyt vuodet, koetut kohtalot, jotka kasvoihini uurteet painoi. Nyt ymmärrän yhä selvemmin sen, kuinka paljon turhaa ja tarpeetonta tein vai oliko se turhaa.
Yhä vieläkin kaipaan yhtä, joka aina toiseksi jäi. En osannut rakkautta oikein ottaa siksi osattomaksi siitä jäin. Vain kyynel poskellani kertoo sen, se olkoon menneestä muisto vain.
antero


Nimimerkki: antero

Kesäpäivä kangas alla, puuvillakangas.Kankaan alla ruoho vihrein, tekonurmi.Kankaan päällä - PAAVO NURMI!Piikkarit ja mies.
Nyt jalkautuu kone, ihmiskone.Ei hyppele - ilmeetön.Ei keskivartalolla - ilmeetön.Ei lihashuoltoakaan - ilmeetön.Jänteikäs kummitus leijuu lähtöviivalle.Väreilee kuumuuttaan Los Angelesin iltapäivä.Värisee koneen lihas.6,2 vihreää mailia, 25 ratakierrosta.
Paikoillenne! Katseensa lasittuu.Valmiina! Pulssinsa riemastuu.


Nimimerkki: Jouko Saksio

Narupallo

Luonto ei erota viljaa heinästä.
Lapsi on aina oras.
Viaton tuulen henkäys.
Iltapäivät lakkaavat olemasta kelloja
kun juuret kasvavat maan
siementen tulla.

Meillä on lähivalot,
ajovalot,
pitkät valot.

Lapsilla on tuntosarvet,
hevosten kuulo &
haukansilmät.
He ovat luonto ja sen Kallein muoto.
Osaammeko enää elää luonnon kanssa?

Kun kehitämme
ainutlaatuisia kuolemattomia
statuksiamme jäämme
lastemme jalkoihin.
Murskaamme itsemme.
Pystytämme turhuuttamme kenties
Sodan &
murhaamme turhaan toisiamme?

Kun viattomat tanssii ja
nauraa heinäpellossa
kaikki kadottamamme
todistusaineisto löytyy
narupallona
heidän käsistään?

Elämämme ei ole tuomareitten
tuomitsemaa.
Teemmekö sen Itse?

Kuka siis kasvattaa ja ketä!



Nimimerkki: TaikaPallo