Hullunhieno Suomi? runot

Jumalten ahjossa taottu on jalo,
pienen kansan - suuri sydän.
Yks’ osa siit’ on
vilpittömyyden kultaa.
Toinen osa siit’ on karkaistu
väkevällä sisulla - sulaan graniittiin ja multaan.
Kolmasosa siit’ on täynnä vehreää,
terhakasta iloista elämää.
Suojana vain kuulas
pohjolan - pirteä sää.
Sitä jähmetä ei ees’
paholainen tai pakkasukko,
turvana kun sill’ on enkelten – rautalukko.
Suonet siin’ on silkistä,
ne venyy kyllä, jos taipuukin.
Vaan murru, murru ei milloinkaan,
niin kuin ei kansakaan.
Voimalla rukiisen viljan,
on suomen kansa taistelen,
tuottanut kalliin sydänveren – hinnan.
Voimaa siin on kiirastuleen
kuin tyveenkin,
päivin öin, nyt ja ain’.
Alla ankaran pohjoisen,
sinisen ja valkoisen.


Nimimerkki: SÄÄNKESTÄVÄ SYDÄN

Satavuotiaalle Suomi neidolle
luvatkaamme uskollisuutta - syvää,
ett’ päivin öin sua
varjelemme,
ja edessäsi
kumarramme vapauttasi – Pyhää.



Ennen syntyä Suomi neidon
armaan,
koimme pimeyden
kohtalon - karvaan.

Vailla valoa vaa’assa,
tuonelan pedon - varjossa,
kahleissa kuoleman,
koimme iessä pimeyden - kedon.



Synnytystuskissa susien,
ulvoimme siniset silmämme
välkehtien,
pois pahan ja vainolaisen,
pois ikeet, hurtat ja
kuoleman.

Verellä valat vannoimme,
synnit raskaat maksaen,
lunastimme
Suomi neidon – vapauden.



Hyisen myrskyn jo laannuttua,
tuikki hetken Pohjantähti,
Suomi neidon silmissä.
Tuonelan kutsun taannuttua
humisevi veljeskansan veri,
samaksi saostuneena -
Suomi neidon suonissa.



Vaan paholainen kutoi jo
paulojaan,
heitellen tiellemme
myrkyllisiä naulojaan.
Yhä uudestaan myrskyssä
Idän,
karaistiin kansamme – Pyhä.

Vastassa pirua itseään oma,
periksiantamaton
valkoinen kuolema - soma.


Tali Ihantalan torjunta
takas’,
ett’ maamme pyhä
meille yhä - rakas.



Nöyrästi maksoimme lunnaat
vaikka menetimme,
Kuolan ja Karjalan kunnaat.
Uskomme ei ole - ehtynyt,
ei ennen eikä - nyt.


Uskomme veljiin ja enkeliin,
uskomme taivaan ja maan yhteyteen,
niillä arvoilla vedämme
tulevan kansamme – reen.




Tästä alkoi totuuden ja ilon aika
sekä elämä uus’ ja kallis taika.
Sydämen turvana itsenäinen - tahti,
pienen suomen
uutteran kansan - mahti.



Tuo sydän villi viaton,
sykkii läpi pilviruskot ja
kullan keltaiset vainiot,
lyöden ylitse pahan kuin kuoleman,
vihan ja kaunan pimeän.



Suomi neidon sydän
sykkii yhä,
kylvää toivoa kuin elämää –
loisteessa valon.
Niin, se myös sammuttaa
kateuden onnettoman palon.



Satavuotiaalle Suomi neidolle
luvatkaamme uskollisuutta - syvää,
ett’ päivin öin sua
varjelemme,
ja edessäsi
kumarramme vapauttasi – Pyhää.


Nimimerkki: SUOMI NEIDON

Satavuotiaalle Suomi neidolle
luvatkaamme uskollisuutta - syvää,
ett’ päivin öin sua
varjelemme,
ja edessäsi
kumarramme vapauttasi – Pyhää.


Ennen syntyä Suomi neidon
armaan,
koimme pimeyden
kohtalon - karvaan.


Vailla valoa vaa’assa,
tuonelan pedon - varjossa,
kahleissa kuoleman,
koimme iessä pimeyden - kedon.


Synnytystuskissa susien,
ulvoimme siniset silmämme
välkehtien,
pois pahan ja vainolaisen,
pois ikeet, hurtat ja
kuoleman.


Verellä valat vannoimme,
synnit raskaat maksaen,
lunastimme
Suomi neidon – vapauden.


Hyisen myrskyn jo laannuttua,
tuikki hetken Pohjantähti,
Suomi neidon silmissä.
Tuonelan kutsun taannuttua
humisevi veljeskansan veri,
samaksi saostuneena -
Suomi neidon suonissa.


Vaan paholainen kutoi jo
paulojaan,
heitellen tiellemme
myrkyllisiä naulojaan.
Yhä uudestaan myrskyssä
Idän,
karaistiin kansamme – Pyhä.



Vastassa pirua itseään oma,
periksiantamaton
valkoinen kuolema - soma.
Tali Ihantalan torjunta
takas’,
ett’ maamme pyhä
meille yhä - rakas.


Nöyrästi maksoimme lunnaat
vaikka menetimme,
Kuolan ja Karjalan kunnaat.
Uskomme ei ole - ehtynyt,
ei ennen eikä - nyt.
Uskomme veljiin ja enkeliin,
uskomme taivaan ja maan yhteyteen,
niillä arvoilla vedämme
tulevan kansamme – reen.


Tästä alkoi totuuden ja ilon aika
sekä elämä uus’ ja kallis taika.
Sydämen turvana itsenäinen - tahti,
pienen suomen
uutteran kansan - mahti.


Tuo sydän villi viaton,
sykkii läpi pilviruskot ja
kullan keltaiset vainiot,
lyöden ylitse pahan kuin kuoleman,
vihan ja kaunan pimeän.


Suomi neidon sydän
sykkii yhä,
kylvää toivoa kuin elämää –
loisteessa valon.
Niin, se myös sammuttaa
kateuden onnettoman palon.


Satavuotiaalle Suomi neidolle
luvatkaamme uskollisuutta - syvää,
ett’ päivin öin sua
varjelemme,
ja edessäsi

kumarramme vapauttasi – Pyhää.


Nimimerkki: PYHÄ VAPAUS

Tulevaisuuden viimeinen kimallus?
Suomalainen korpisoturi
apinan raivolla
rikkoo sääntöjä.



Nimimerkki: TMH

Hän oli tullut nuoreen ikään–
siellä missä piti olla kukkuloita niitä oli,
missä laakeaa maata sitä oli niin pitkälle kuin näki.
Etelään ne useimmat ihmiset olivat kerääntyneet –
lapset aina äidin helmoissa, lähellä, hieman vaivana.
Mutta pohjoiseen uskalsivat vain harvat,
ne omaperäiset, hieman jästipäiset omien teidensä kulkijat.
Hän oli katsonut lastensa elämänmenoa
ja kuinka monet tekivät samoja virheitä,
eivät sitten oppineet, vaikka elämä kuinka kouli,
mutta kyllä niitäkin oli jotka saivat aikaan.
Monet ylistivät hänen lukuisia sinisuoniaan.
Oikein ulkomailtakin tultiin niitä katsomaan.
Ja tietysti Korvatunturia, joka aiheutti ikävää jomotusta
turistien tähyillessä liian isoissa porukoissa.
Tänä vuonna olisi kunnon pirskeet hänen kunniakseen.
Hän laittaisi kaikki Jukolat, Väinämöiset ja Eemelit
istumaan samaan pitkään pöytään
ja lapset hälle laulelisivat ja söisivät maan antimia,
tilliperunaa ja punajuurta.
Eurooppalaisten ystävienkin
päät kääntyisivät hetkeksi hänen suuntaansa,
mutta toki segneurit ja leidit sitten alkaisivat ryystämään taas
lemonaatejaan ja syömään mantariinejaan,
viilentyäkseen kuumilta keskipäiviltä.
Ah, sellaiset eivät olleet hänen päivänsä;
hän oli vaatimaton ja omissa oloissaan,
meren taakse piiloutuessaan mukavimmillaan.


Nimimerkki: Valtameren takana