Haku / Search
Runot 86-90. Yhteensä 530 runoa.KARHUN PALVELUS (Valokuvaajan ja karhun kohtaaminen)
KARHU:
Tulit vastatuulen puolelta, mietteliäät askeleet.
Hymyäkin yritit. Että mihin se riittää, vaikka jotain siitä puuttuu.
Varovainen sinä.
Pelko kerrallaan peräännyt ajatustesi takajaloille.
Kuvittelet lahoavaan puuhun liian paljon, liian harmaita lintuja
- kunnes oksa sinussa rasahtaa poikki.
Tahdot tämän matkan, istua kivellä, ajatella lyijynpainavin saappain.
Ei täällä muistot kulu, ne takertuvat vaatteisiin.
Yläpuolellasi tiaisten parvi pyrähtää irti, antaa merkin,
ja sinä säikähdät sellaista ihmettä,
paikkaa jossa äsken ei mitään, mutta polku nyt.
(hupsu sinä)
Kaarnaisilla käsilläsi vaivihkaa, hyväilet männyn pihkaa
(hänen hiuksiaan)
ääneti, etteivät huulesi sinua paljastaisi.
KUVAAJA:
Kenelle sinä olet olemassa? Kaikki se voima.
Kuva ei tarkennu yksityiskohtiin,
vaan siihen mikä meissä yhteistä; lajityypillinen tyyneys.
Ehkä ajattelet minusta samoin.
Polttelet rintalastasi alla märkiä risuja,
juot kannon nokassa kuksasta jaloviinaa, mietit ketä rakastat.
Luottaisinko vaistooni, sano sinä.
Luonto on laatinut meille tarkat säännöt.
Kun vieroittuminen tapahtuu, ei paluuta ole.
Nyt kierrämme samaa ympyrää, samoja pitkospuita.
Tutut äänet ja hajut. Tunteiden kuumuus ja korkeus.
Haluaisin jäädä tähän hetkeen. Murista vähän.
Kiivetä naaraan perässä puun latvaan.
KARHU:
Tupasvillasuolta hän tuli. Sydän tömisi. Keimaili, riiaili, karpaloposki.
Nukuimme talven, kesän myös -onnen unta.
Soitin hänelle heinäsirkat, lounaistuulet ja revontulet.
Hän kattoi pöytään ketunleipiä ja mustikkalikööriä.
Rapsutteli niskaa
taputteli vatsaa.
Yhä uudestaan selaan niityn kohdasta jossa kyöhnäsimme sylikkäin.
Toisinaan herään öisin hänen kasvot kasvojani vasten.
Olen kotipuunsa suojasta rintaan ammuttu lintu. Yhtä säikky, ja kuollut myös.
Sitten muistan, niitty on yhä, ja hän vaikka ei minun enää.
Sinä olet ihminen. Sanot, vaisto. Minä olen eläin. Sanon, rakkaus.
Sinä ajattelet, että kyllä se siitä. Minä ajattelen, etten tiedä mitään sinua tyhmempää,
ja sitten minä menen. Kaadan puut, rytyän pensaat, teen veteen vanan,
sillä kun minä menen, silloin kun minun vaistoni sanoo: Rakkaus.
Minä todellakin menen.
KUVAAJA:
Olin joskus onnellinen, kauan sitten. Ja nyt taas.
Tämänkin hetken läpi voi nähdä.
Kaksi könsikästä, etsimässä omaa kuvajaistaan,
vaikka yhtä hyvin voisimme viestittää suoraan silmiin,
painia vähän, olla puolukanväkeviä. Vääntää kättä.
Pidä sinä valtakuntasi, en tahtoisi lähteä, ja silti
kohdata aina uudestaan.
Syödä seurassasi maksamakkaravoileipiä, hörppiä olutta,
kuunnella vinyyliltä Brucea. Nimetä sinut Pomoksi.
Mustanpuhuva siluetti sinä loittonet myhäilevään metsään.
Sade on sumuksi naamioitunut syli. Taivas korpeilla tilkitty.
Polulla juurakko, vaikeakulkuinen.
Nimimerkki: Sam
Tulit vastatuulen puolelta, mietteliäät askeleet.
Hymyäkin yritit. Että mihin se riittää, vaikka jotain siitä puuttuu.
Varovainen sinä.
Pelko kerrallaan peräännyt ajatustesi takajaloille.
Kuvittelet lahoavaan puuhun liian paljon, liian harmaita lintuja
- kunnes oksa sinussa rasahtaa poikki.
Tahdot tämän matkan, istua kivellä, ajatella lyijynpainavin saappain.
Ei täällä muistot kulu, ne takertuvat vaatteisiin.
Yläpuolellasi tiaisten parvi pyrähtää irti, antaa merkin,
ja sinä säikähdät sellaista ihmettä,
paikkaa jossa äsken ei mitään, mutta polku nyt.
(hupsu sinä)
Kaarnaisilla käsilläsi vaivihkaa, hyväilet männyn pihkaa
(hänen hiuksiaan)
ääneti, etteivät huulesi sinua paljastaisi.
KUVAAJA:
Kenelle sinä olet olemassa? Kaikki se voima.
Kuva ei tarkennu yksityiskohtiin,
vaan siihen mikä meissä yhteistä; lajityypillinen tyyneys.
Ehkä ajattelet minusta samoin.
Polttelet rintalastasi alla märkiä risuja,
juot kannon nokassa kuksasta jaloviinaa, mietit ketä rakastat.
Luottaisinko vaistooni, sano sinä.
Luonto on laatinut meille tarkat säännöt.
Kun vieroittuminen tapahtuu, ei paluuta ole.
Nyt kierrämme samaa ympyrää, samoja pitkospuita.
Tutut äänet ja hajut. Tunteiden kuumuus ja korkeus.
Haluaisin jäädä tähän hetkeen. Murista vähän.
Kiivetä naaraan perässä puun latvaan.
KARHU:
Tupasvillasuolta hän tuli. Sydän tömisi. Keimaili, riiaili, karpaloposki.
Nukuimme talven, kesän myös -onnen unta.
Soitin hänelle heinäsirkat, lounaistuulet ja revontulet.
Hän kattoi pöytään ketunleipiä ja mustikkalikööriä.
Rapsutteli niskaa
taputteli vatsaa.
Yhä uudestaan selaan niityn kohdasta jossa kyöhnäsimme sylikkäin.
Toisinaan herään öisin hänen kasvot kasvojani vasten.
Olen kotipuunsa suojasta rintaan ammuttu lintu. Yhtä säikky, ja kuollut myös.
Sitten muistan, niitty on yhä, ja hän vaikka ei minun enää.
Sinä olet ihminen. Sanot, vaisto. Minä olen eläin. Sanon, rakkaus.
Sinä ajattelet, että kyllä se siitä. Minä ajattelen, etten tiedä mitään sinua tyhmempää,
ja sitten minä menen. Kaadan puut, rytyän pensaat, teen veteen vanan,
sillä kun minä menen, silloin kun minun vaistoni sanoo: Rakkaus.
Minä todellakin menen.
KUVAAJA:
Olin joskus onnellinen, kauan sitten. Ja nyt taas.
Tämänkin hetken läpi voi nähdä.
Kaksi könsikästä, etsimässä omaa kuvajaistaan,
vaikka yhtä hyvin voisimme viestittää suoraan silmiin,
painia vähän, olla puolukanväkeviä. Vääntää kättä.
Pidä sinä valtakuntasi, en tahtoisi lähteä, ja silti
kohdata aina uudestaan.
Syödä seurassasi maksamakkaravoileipiä, hörppiä olutta,
kuunnella vinyyliltä Brucea. Nimetä sinut Pomoksi.
Mustanpuhuva siluetti sinä loittonet myhäilevään metsään.
Sade on sumuksi naamioitunut syli. Taivas korpeilla tilkitty.
Polulla juurakko, vaikeakulkuinen.
Nimimerkki: Sam
Kuiskaus
Hiljaisuus on kaunis,taivaan reuna.
Äärettömyyden sydämenlyönti Tänään ja huomenna.
Nimimerkki: Sinä
Äärettömyyden sydämenlyönti Tänään ja huomenna.
Nimimerkki: Sinä
Kaunis kuiskaus
Tuli on kaunis, se kaikki kaunis missä silmä lepää.Katse katseessa,tänään ja huomenna.
Nimimerkki: Elämä
Nimimerkki: Elämä
Itsenäisyyden laulu
katettu pöytä on eteesi tänään
helppoa elämä olla kai voi
vaan kuka sen kattoi,
ja mitä se maksoi
sen hiljaisten ristien rivinä näät
tiesi on helpoksi kulkea tehty
suunnankin vapaasti valita voit
on avattu portit
ja kaadettu muurit
kai valinnan vapaus vaikeinta lie
niin itsestään selvää kaikki on meille
valmiiseen maailmaan kun syntyä saa
vaan mitä se merkitsi aikoinaan heille
oli isäntä vieras ja kahleissa maa
Suomi on vapaa, kunnia heille
elämä helpompaa täällä nyt on
on laki ja oikeus
myös sananvapaus
tämä perintö kallis myös lapsilles jää
Nimimerkki: Aimo Halla
helppoa elämä olla kai voi
vaan kuka sen kattoi,
ja mitä se maksoi
sen hiljaisten ristien rivinä näät
tiesi on helpoksi kulkea tehty
suunnankin vapaasti valita voit
on avattu portit
ja kaadettu muurit
kai valinnan vapaus vaikeinta lie
niin itsestään selvää kaikki on meille
valmiiseen maailmaan kun syntyä saa
vaan mitä se merkitsi aikoinaan heille
oli isäntä vieras ja kahleissa maa
Suomi on vapaa, kunnia heille
elämä helpompaa täällä nyt on
on laki ja oikeus
myös sananvapaus
tämä perintö kallis myös lapsilles jää
Nimimerkki: Aimo Halla
Suomi - luontosi kuin neito
Suomi - luontosi kuin neito,
ihanainen, nuori
vaikka olet satavuotias,
itsenäinen,
muori.
Hullun hienona
sä talvipakkasessa
valkovaipassasi
pyörit.
Ooh!
Hullun hienona
sä timanttiesi värikirjon
auringolle näytät.
Sydämemme
kevätpuron solinalla täytät.
Suomen luonto
timantteina
hangillamme hohtaa.
kun kansat Lahes
kisahenges kohtaa.
Suomi-neito hullunhieno,
lausu rauhan runojas!
Kaikuu taivas, kaikuu maa.
Kisaajia, katsojia tanssittaa.
Aah!
Nimimerkki: Lumona Runona
ihanainen, nuori
vaikka olet satavuotias,
itsenäinen,
muori.
Hullun hienona
sä talvipakkasessa
valkovaipassasi
pyörit.
Ooh!
Hullun hienona
sä timanttiesi värikirjon
auringolle näytät.
Sydämemme
kevätpuron solinalla täytät.
Suomen luonto
timantteina
hangillamme hohtaa.
kun kansat Lahes
kisahenges kohtaa.
Suomi-neito hullunhieno,
lausu rauhan runojas!
Kaikuu taivas, kaikuu maa.
Kisaajia, katsojia tanssittaa.
Aah!
Nimimerkki: Lumona Runona
