LAHDEN RUNOMARATON
12.–15.9.2024 OHJELMA

Ajat ovat arvioita. Kaikkiin tapahtumiin vapaa pääsy.

Kuva: Ville Kujala

Torstai 5.9. klo 18-23:30 – Akustinen klubi 15 v. x Lahden Runomaraton

Ravintola Torvi, Loviisankatu 8 | Vapaa pääsy

Akustisen klubin 15 v. syntymäpäiväklubi tarjoilee uutta musiikkia, hienoa tulkintaa sekä välitöntä tunnelmaa monenkirjavien akustisen instrumentin säestämien esitysten avulla. Klubi-isäntä toimii Ville Kujala. Open Stage on avoin kaikille trubaduureista ja tähtiartisteista, runon lausujiiin ja kuoroihin asti. Esiintymisaika on  n. 1-5 kappaleen verran per esiintyjä. Huom! Klubin painopiste on soolo tai duo kokoluokan orkestereissa. Talon puolesta klubilla on PA-laitteisto ja äänimiksaaja, mutta muista ottaa oma soitin mukaan. Ilmoittautuminen paikan päällä tuntia ennen ohjelman alkua. Tervetuloa!

Tapahtumaa suojelee: Lahden Rytmin Ystävät ry

Kuva: Lahden seurakunta

Sunnuntai 8.9. klo 18:00 – Runokirkko

Salpausselän kirkko, Petsamonkatu 10 | Vapaa pääsy

Perinteinen Runokirkko järjestetään tänä vuonna 11. kerran osana Lahden Runomaraton festivaalia. Sen teemana on Arki, jota tarkastellaan harmauden ja juhlan kautta ihmisen parhaana aikana. Teema linkittyy festivaalin teemaan Kaikki juuri arjen kaikkialla läsnä olevaisuutena, jossa kuitenkin on erilaisia kokemuksellisia tiloja.

Runokirkon lausunnallisesta puolesta kantavat vastuun Päijät-Hämeen Lausujat. Musiikista huolehtivat Matti Turunen ja Ainokaisa Pitkänen ja mielirunosta puheen pitää Kaarina Koho-Leppänen. Runokirkko järjestetään Päijät-Hämeen Lausujien, Lahden Runomaratonin, Lahden NNKY:n ja Salpausselän seurakunnan yhteistyönä.

Valokuvan muokkaus: Milla Koivu

Torstai 12.9. klo 18:30-21 – ROUHEE Open mic

Opiston Kunkun juhlasalissa, Harjukatu 46 | Vapaa pääsy

Tervetuloa Lahden omaan ja supersuosittuun lavarunousklubiin, ROUHEE Open mic:iin, jota runoilija-sanataideohjaaja Milla Koivu on säännöllisesti luotsannut jo kolmen vuoden ajan. ROUHEE Open MIc järjestetään nyt ensimmäistä kertaa yhteistyössä Lahden Runomaratonin kanssa ja sen avausrunoilijana toimii Heikki Hagman. Tule rohkeasti esittämään itse kirjoittamiasi runoja mikin varteen heti tämän lämppäriesityksen jälkeen. Ilmoittautumiset avomikkiin paikan päällä puoli tuntia ennen tapahtuman alkua.

Kuva: Eemi Kettunen
Kuva: Tommi Parkko
Kuva: Tania Nathan
Kuva: Patrik Rastenberger
Kuva: Kalle Ollikainen, Mari Laaksonen, Kuvankäsittely: Jaakko Saarilampi
Kuva: Patrik Rastenberger
Kuva: Markus Kuoppala
Kuva: Markus Kuoppala
Kuva: Tania Nathan
Kuva: Andrew Suhinin
Kuva: Ato Kwamina Hasford

Lauantai 14.9.2024, klo 11-23:45

Lahden kaupunginkirjasto, monitoimitila, Kirkkokatu 31

Klo 11:00–15:00 Lavarunoilijoiden palautetyöpaja

Ohjaajana Outi Virtanen. Ilmoittautumiset outijvirtanen@gmail.com 13.9. mennessä.

Kuva: Erkki Virtanen

Oletko kiinnostunut lavarunoudesta mutta arastelet vielä lavalle nousua ja omien tekstien esittämistä? Kaipaatko uusia näkökulmia avaavia kommentteja ja tukea kirjoittamiseen? Haluatko hioa esiintymistäsi? Tule lavarunoilijoiden vertaistyöpajaan esittämään, kommentoimaan ja keskustelemaan lavarunoudesta kannustavassa hengessä. Mukaan tarvitset vain runojasi ja kirjoitusvälineet.

Outi Virtanen

A.k.a MollaMai on lavarunoilija ja sanahamsteri. Hän kirjoittaa ja esittää murteella joka on Etelä-Karjalaista perua, mutta joka hyrisee runoissa ihan omanlaisenaan. Outin tyyliä on herkutella sanoilla ja rytmillä, kirjoittaen pieniä hetkiä ja sussiunailen maailmanmenoa.

Pikkuteatteri, Loviisankatu 8 

Teatterin lämpiö

Klo 16:30-21:00 Kirjamyyntiä

Aviador Kustannus, Osuuskunta Kirjasin ja Kulttuurivihkot

Näyttämö

Klo 16:00–17:30 Somaattinen luovan kirjoittamisen työpaja

Vetäjänä Emma Kokkonen. Ilmoittautumiset emma.kokkonen@gmail.com torstaihin 5.9. mennessä.

Kuva: Sarlotte Kärppä

Työpajassa yhdistyy lempeä, somaattinen kehotyöskentely ja luova kirjoittaminen. Osallistujilla ei tarvitse olla aiempaa kokemusta liikunnasta tai kirjoittamisesta. Työpajassa tehtävät liikkeet ja kirjoitusharjoitukset ohjeistetaan tarkasti ja siihen voi osallistua kaikenikäiset, kirjoitustaidon omaavat henkilöt. Työpajassa tarvittavat välineet ovat jumppamatto/patja ja omat muistiinpanovälineet.

Emma Johanna Kokkonen on lahtelainen kirjallisuustieteen kandidaatti sekä viime keväänä Hämeen Kesäyliopistosta sanataideohjaajaksi valmistunut luovan kirjoittamisen ja kirjallisuuden ammattilainen. (@lovemmajohanna)

Klo 18:30 Eemeli Mäkinen, runoesitys

Kuva: Eemeli Mäkinen

Eemeli Mäkinen

Runoilija Lahdesta sekä Lahen Poetry Slam osakisan tuore voittaja. Hänet tunnetaan myös nimillä Conan O’Sherlock, Kotka ja Hämeenkadun Kallonkutistaja. Toisinaan hän jättää viidakon ja kulkee kaupungissa, kuin yksi meistä. Silloin hän saattaa esittää ajatuksiaan runon muodossa, ja antaa niiden puhua puolestaan.

PERUTTU: Aarni Pieski ja Varjo Sarsila, Elf eyes -runoesitys

Kuva: Varjo Sarsila

Ilta on langennut purppuraisena maailman ylle, taivaan tilalla rupeutunut haava. Sen reunoilla märkää tähdettä, röpelöistä kulkua. Metsä kukkii sitä enemmän mitä syvemmälle siinä leviää.

Vuotohaivenelta putoaa yksi suortuvistaan. Edellä kulkeva Kuolahohto kääntyy katsomaan. Suortuva pakenee. Kuolahohto avaa kimaltelevaa ihoaan hieman suuremmaksi, jotta sen perällä piilevä katse näkisi pimeässä kyyristelevän ystävänsä. Vuotohaiven tuijottaa takaisin suurilla laventelinhohtoisilla silmillään.

Elf eyes. “Ajattelin, että ehkä jos ne luulee meitä niiksi, niin ne antaa meidän katsoa niitä pidempään.” Mättäästä puskee läpi metallisia sydänjuotteita.

Aarni Pieski on saamelainen kirjoittaja, dramaturgi ja kuraattori. Häntä kiehtoo vapauden ja hoivan väistämätön yhteenkietoutuma. Varjo Sarsila on kirjoittaja ja kuvataiteilija. Hän rakastaa limsaa, yhteyden tunnetta ja limaisia eläimiä. He haaveilevat vapaasta Palestiinasta.

Klo 18:45 Reetta Pekkanen, runoesitys

Kuva: Jouni Teittinen

Reetta Pekkanen

Turussa asuva runoilija, joka on kirjoittanut neljä runoteosta. Niistä viimeisin, Katkaistut tulppaanit (Poesia 2023), on teos mielen ja ruumiin merkillisestä yhteenkietoutumisesta, hajoamisesta ja uudesta kasvusta. Lahdessa Pekkanen esiintyy nyt ensimmäistä kertaa.

Klo 19:30 Kipinäklubi – Jorma Martikainen, J.K. Ihalainen, Anja Erämaja ja Stina Saari

Kipinäklubin tarkoituksena on tuoda esiintymään runoilijoita ja heidän inspiraationsa lähteitä – muita runoilijoita. Kipinäklubin taustalla on Turun runoviikoilla alkunsa saanut konsepti, jonka motiivina on halu juhlistaa yhteyksiä, yhteisöjä ja jatkumoita. Ensimmäinen kutsuvierasrunoilija on saanut nimetä tapahtuman esiintyjäksi yhden itselleen erityisen tärkeän runoilijan Suomesta, jonka haluaisi nähdä festivaalin ohjelmistossa – joka taas on saanut nimetä omansa, ja niin edelleen kunnes koossa on yhteensä neljä runoesitystä. Lopputuloksena on yhteisöllinen kattaus kimaltelevaa esitettyä runoutta.

Kuva: Jyrki Soine

Jorma Martikainen

70/80-lukujen taitteessa aloittanut lahtelainen runoilija, joka on julkaissut kolme runokokoelmaa ntamon kautta, kaikki vuoden 2012 jälkeen. Jorma on myös vuosikaudet yllläpitänyt Möysä-nimistä runoblogia, joka tällä hetkellä elää hiljaiseloa.

Kuva: Riikka Vaahtera

J. K. Ihalainen

Runoilija, tietokirjailija, kääntäjä, kirjapainaja ja kustantaja. Viime vuonna hän sai Alex Matson -palkinnon ja Kirjallisuuden valtionpalkinnon. Hän vaikuttaa Siurossa.

Kuva: Hanna Erämaja

Anja Erämaja

Runoilija on julkaissut kuusi runoteosta. Viimeisin, huhtikuussa ilmestynyt Joku menee aina ensin (WSOY), on kirja kiinnipitämisestä, luopumisen vaikeudesta, elämänhalusta ja siitä, mihin kaikkeen täällä voi herätä.

Kuva: Meri Björn

Stina Saari

Helsinkiläinen runoilija, jonka runoissa ääni, liike ja kuvallisuus yhdistyvät uudella tavalla: kieli särkyy, säikkyy, naksuu, jytisee ja laulaa. Esikoiskirja Änimling (2018) sai hyvät arvostelut ja palkintomenestystä, samoin lempeä toisinkoinen Onninno (2023).

Klo 20:45 Pikkuteatterin ohjelma loppuu

Klo 21:15 -23:45 Lahden Runomaraton iltaklubi

Ravintola Tirra, Loviisankatu 8

Kuva: Jyränkölän Mediapaja

Mikko Kallio, Kaikki miehestä  -runoesitys

Mikko Kallio on heinolainen lavarunoilija, jolla on pohjalaiset juuret ja reisilihakset. Kalliolta ei ole ihmeemmin ilmestynyt julkaistuja runoteoksia vaan on enemmän lausunnan miehiä. Sydäntä lähellä on kapakkarunous ja ohitusleikkaukset. Kallio voitti Poetry Slamin Lahden SM-osakilpailun vuonna 2016 ja oli samana vuonna valtakunnallisilla SM-sessioissa kolmas. Kalliolle lavarunous on sado-masohenkistä soolopainia munasillaan julkisessa tilassa, vaikkakin kirjoittaminen on yksinäistä itsensä kohtaamista. Kallio on myös toiminut runouden opettajana Heinolan kansalaisopistossa 2010-luvun molemmin puolin.

Kuva: Eemi Kettunen

Ester Nuori Leppä, rap-esitys

Ester Nuori Leppä on rap-artisti ja runoilija. Tällä hetkellä Leppää kiehtoo syvä taivas, puutarhanhoito ja kaiken läpäisevä, hienovarainen orgaanisuus. Leppä on julkaissut toukokuussa 2023 albumin nimeltään Polka Memoriam (Helmi Levyt, 2023), jonka kappaleet sijoittuvat mm. psyykkisen kuormituksen, maailmanlopun, rakastumisen ja metroraiteiden laitamille. Lepän viimeisin runokokoelma Maanantai ja mustat hitit (WSOY, 2022) käsittelee menetystä ja epäonnistumista pop-hokemien hengessä.

Kuva: Juha Seppänen

Susanna Leppänen, musiikkiesitys

Susanna Leppänen on omaääninen taiteilija, joka säveltää ja tekstittää tärkeimmälle instrumentilleen: Susanna Leppäselle. Lauluissaan ja laulullaan Susanna tekee kaiken tavalla, joka saa kuulijan ennemminkin hymyilemään elämän hölmölle pöyhistelylle kuin murehtimaan sen ahavaista karheutta. On kuin elämän mittainen, tummapukuinen saattue olisi puettu kepeään kesämekkoon, jonka helmaa raikas tuuli heiluttelee. Susannan nopeasti koukuttavat kappaleet karttavat kliseitä, ja hän nostaa sanoituksissaan viekoittelevan hassuttelevalla otteella ikäviäkin asioita eteen niin, että kuulija ei edes huomaa minkälaiseen teatteriin on tullut vedetyksi mukaan: kullatut vankkurit vaihtuvat tyhjyyttään kaikuviksi saleiksi, matka joutuu liesituulettimelta saunan taakse, rautateiltä tähtitaivaalle.

Kuva: Tommi Mattila

LAHTI POETRY MARATHON
12.–15.9.2024 PROGRAMME

Times are estimates. Free entry to all events.

Photo: Ville Kujala

Thursday 5.9. klo 18-23:30 – Acoustic Club 15 years x Lahti Poetry Marathon

Restaurant Torvi, Loviisankatu 8 | Free admission

Acoustic Club’s 15th birthday club offers new music, great interpretation and warm atmosphere with a variety of performances accompanied by acoustic instruments. The club is hosted by Ville Kujala. The Open Stage is open to everyone from troubadours and star performers to poetry reciters and choirs. Performance time is approximately 1-5 songs per performer. Please, note that the focus of the club is on solo or duo size orchestras. The venue offers PA equipment and a sound mixer, but please be sure to bring your own instrument. Sign up on-site one hour before the program begins. Welcome!

The event is protected by: Lahti Friends of Rhythm Association

Photo: Lahden seurakunta

Sunday 8.9. at 18:00 – Poetry Church

Salpausselkä Church, Petsamonkatu 10

The traditional Poetry Church will be held for the 11th time this year as part of the Lahti Poetry Marathon festival. Its theme is Everyday Life, which is explored through the lens of greyness and contrast (celebration) as the best of time of human life. This theme links to the festival’s theme of Everything through the ubiquity of everyday life, yet with different experiential spaces.

Poetry Churches’ poems will be recited by Päijät-Häme Reciters. The music will be provided by Matti Turunen and Ainokaisa Pitkänen and the speech about the favourite poem is given by Kaarina Koho-Leppänen. The Poetry Church is organized in collaboration with Päijät-Häme Reciters, Lahti Poetry Marathon, Lahti NNKY and Salpausselkä congregation.

Photo editing: Milla Koivu

Thursday 12.9. at 18:30-21 – ROUHEE Open mic

Opiston Kunkku Banquet Hall, Harjukatu 46 | Free admission

Welcome to Lahti’s very own and super popular spoken word club, ROUHEE Open mic, which has been regularly led by poet and creative writing mentor Milla Koivu for three years now. ROUHEE Open MIc is organised for the first time in collaboration with Lahti Poetry Marathon and its opening act is Heikki Hagman’s performance. Feel free to come and perform your self-written poems at the mic immediately after the warm-up performance. Sign up for the open mic on site half an hour before the programme starts.

Photo: Eemi Kettunen
Photo: Tommi Parkko
Photo: Tania Nathan
Photo: Patrik Rastenberger
Photo: Kalle Ollikainen, Mari Laaksonen, Image processing: Jaakko Saarilampi
Photo: Patrik Rastenberger
Photo: Markus Kuoppala
Photo: Markus Kuoppala
Photo: Tania Nathan
Photo: Andrew Suhinin
Photo: Ato Kwamina Hasford

Saturday 14.9.2024 at 11-23:45

Lahti City Library, multifunctional room, Kirkkokatu 31

11:00–15:00 Feedback workshop for spoken word poets

Facilitated by Outi Virtanen. Registration at outijvirtanen@gmail.com by the 13th of September.

Photo: Erkki Virtanen

Are you interested in spoken word poetry but still shy about getting up on stage and performing your own lyrics? Do you need comments and support to open up new perspectives on your writing? Want to hone your performance? Come to spoken word poetry peer workshop to perform, comment and discuss spoken word in a supportive atmosphere. All you need is your poems and writing equipment.

Outi Virtanen

A.k.a MollaMai is a spoken word poet and a word hoarder.  She writes and performs in a dialect that is of South Karelian origin, but which hums in her poems in a way that is all her own. Outi’s style is to indulge in words and rhythm, writing about those small and OMG -moments.

 Theatre Pikkuteatteri, Loviisankatu 8 

Theatre foyer

16:30-21:00 Book sales by

Aviador Kustannus, Osuuskunta Kirjasin ja Kulttuurivihkot

Theatre Main Stage

16:00–17:30 Somatic creative writing workshop

Led by Emma Kokkonen. Registration at emma.kokkonen@gmail.com by Thursday 5.9.

Photo: Sarlotte Kärppä

The workshop combines gentle, somatic bodywork and creative writing. Participants do not need to have previous experience in any specific physical exercise or writing. The movements and writing exercises in the workshop will be carefully guided and are open to people of all ages and writing skills. The equipment needed for the workshop is a gym mat/mattress and your own note-taking equipment.

Emma Johanna Kokkonen is literary professional from Lahti with BA in Literature. This year she also graduated from Häme Summer University as a creative writing instructor. (@lovemmajohanna)

18:30 Eemeli Mäkinen, poetry performance

Photo: Eemeli Mäkinen

Eemeli Mäkinen

A poet from Lahti and a recent winner of the Lahti Poetry Slam competition. He is also known as Conan O’Sherlock, Kotka and Hämeenkatu’s Skullcracker. Sometimes he leaves the jungle and walks in the city, like one of us. Then he might express his thoughts in the form of a poem, and let them speak for themselves.

CANCELLED: Aarni Pieski and Varjo Sarsila, Elf eyes -poetry performance

Photo: Varjo Sarsila

The evening has fallen purple over the world, the sky has been replaced by a ragged wound. Wet scraps at its edges, an uneven passage. The forest blooms the deeper one spreads in it.

Bleedbristle drops one of its wisps. Droolgleam, walking ahead, turns to look. The wisp flees. Droolgleam opens its lustering skin a little wider, so that the gaze hiding deep within can see its friend cowering in the darkness. Bleedbristle stares back with its large lavender shimmering eyes.

Elf eyes. “I thought maybe if they thought we were them, they’d let us look at them a little longer.” Metallic heart furrows push through from the tussock.

Aarni Pieski is a Sámi writer, dramaturg and curator. He is fascinated by the inevitable intertwining of freedom and care. Varjo Sarsila is a writer and visual artist. They love lemonade, a sense of connection and slimy animals. They both dream of a free Palestine. (The performance is in Finnish. / esitys on suomeksi.)

18:45 Reetta Pekkanen, poetry performance

Photo: Jouni Teittinen

Reetta Pekkanen

A Turku-based poet who has written four works of poetry. Her latest, Cut Tulips (Poesia 2023), is a work about the strange intertwining of mind and body, about disintegration and new growth. Pekkanen is performing in Lahti for the first time.

19:30 Kipinäklubi / Sparks Club – Jorma Martikainen, J.K. Ihalainen, Anja Erämaja ja Stina Saari.

The aim of Kipinäklubi/ Sparks Club is to bring poets and the sources of their inspiration – other poets – to perform. Kipinäklubi is inspired by a concept that originated at the Turku Poetry Festival, motivated by a desire to celebrate connections, communities and continuities. The first guest poet is invited to nominate one poet from Finland who is particularly important to him/her/they and whom he/she/they would like to see in the festival’s programme – who in turn is invited to nominate his/her/their own, and so o, until there are four poetic performances in total. The end result is a communal and sparking set of performed poetry.

Photo: Jyrki Soine

Jorma Martikainen

A poet from Lahti who started out in the turn of 70s and 80s and has since 2012 published three collections of poetry through ntamo publishing. Jorma has also for years maintained a poetry blog called Möysä, which is currently a bit less active.

Photo: Riikka Vaahtera

J. K. Ihalainen

A poet, non-fiction writer, translator, printer and publisher. Last year he was awarded the Alex Matson Prize and Finnish State Prize for Literature. He lives and works in Siuro.

Photo: Hanna Erämaja

Anja Erämaja

The poet has published six works of poetry. The latest, Somebody Always Goes First (WSOY), published in April, is a book about holding on, the difficulty of giving up, the will to live and the all sorts of realizations that come with it.

Photo: Meri Björn

Stina Saari

A Helsinki-based poet whose poems combine sound, movement and imagery in a new way: language breaks, squeaks, clicks, crackles and sings. Her debut book Änimling (2018) received good reviews and awards, as did her gentle second collection Onninno (2023).

20:45 Theatre programme ends

21:15-23:45 Lahti Poetry Marathon Evening Club

Restaurant Tirra, Loviisankatu 8

Photo: Jyränkölän Mediapaja

Mikko Kallio, All about man poetry performance

Mikko Kallio is a performance poet from Heinola with roots and thigh muscles from Pohjala. Kallio’s hasn´t published many poetry collections as he is more of a man of spoken word on stage. Close to his heart is tavern poetry and bypass surgery. Kallio won the Lahti Poetry Slam World Championship in 2016 and was third in the national Poetry Slams in the same year. For Kallio, spoken word is sado-masochistic solo wrestling naked in a public space, even though writing is a solitary self-encounter. Kallio has also worked as a poetry teacher at Heinola Community College around both sides of 2010s.molemmin puolin.

Photo: Eemi Kettunen

Ester Nuori Leppä, rap performance

Ester Nuori Leppä is a rapper and poet. She is currently fascinated by the deep sky, gardening and the subtle organicism that permeates everything. In May 2023, Leppä has released an album called Polka Memoriam (Helmi Levyt, 2023), whose songs are set on the fringes of psychological stress, the end of the world, falling in love and metrorails. Leppä’s latest collection of poems, Maanantai ja mustat hitit (WSOY, 2022), deals with loss and failure in the spirit of pop anthems.

Photo: Juha Seppänen

Susanna Leppänen, musical performance

Susanna Leppänen is a solo artist who composes and does lyrics for her main instrument: Susanna Leppänen. In her songs and vocals, Susanna does everything in a way that makes the listener smile at the silly fluffiness of life rather than mourn its coarseness. Her art is as if a life-long, dark-clad escort is dressed in a light summer dress with a fresh breeze fluttering at the hem. Susanna’s quickly addictive songs shy away from clichés, and in her lyrics she brings even the most unpleasant things to the fore with a slyly humorous touch, so that the listener doesn’t even notice what kind of theatre he has been drawn into: gilded wagons are transformed into halls that echo with emptiness, the journey goes from the stove behind the sauna, from the railway to the starry sky.

Photo: Tommi Mattila