Runot 16-20. Yhteensä 80 runoa.
Nimetön
Ilmastomme – me.
nimimerkki: Rauni
______________________________________________________________________________
Nimetön
Oksalta hapertuu naavaa – toivoa ilmassa.
nimimerkki: Rauni
______________________________________________________________________________
TÄNÄ PÄIVÄNÄ
Saastepilvisenä päivänä
maanalisista kömpii maanylisiin
vanha parta Väinämöinen
kainalossaan kannel katajainen.
Hetken aikaa kummasteli
hiljaiseksi mennyttä maailmaa
Eläväisten ilonpito
kartalta kadonnut kokonaan.
Vanha ukko parran katkoi, uuden alta kasvaa antoi.
Kannelkaan ei soinut enää, sormet suorina sojotti
kaikki kielet ruostuneina
soitellessa katkesivat.
Uutta kehiin mielii ukko
kanteleelle uudet jänteet
radioaalloista rakentuvat.
Kohta lurittavat linnut puissa
aallot laivoja keinuttavat.
Kansat matkaavat maasta toiseen
sivistystä siirtämässä
vuosisadalta kolmannelle.
.
nimimerkki: Käenkaali
______________________________________________________________________________
Pieni osanen maailmankaikkeutta
Tässä maisemassa vain oma hengitykseni,
kun puolen metrin upottavassa umpihangessa
raahustan eteenpäin.
Lumihiutaleet tanssivat ylös, alas.
Hiljaa, mutta kuuluvasti putoaa lumipaakku
korkealta kuusen latvasta.
Puitten latvojen takana näen harmaat pilvivaeltajat,
jotka laiskasti kisaavat maailmankaikkeudessa.
Peuralauman jäljet lumessa.
Ne ovat kaivaneet pikkusorkillaan
syötävää lumen alta.
Selvästi näkyvät isot, pyöreät makuusijat
kertovat niitten öisistä levähdyspaikoista.
Pysähdyn hengittämään hetkeksi,
ja silmäkulmastani huomaan menninkäisen
nauravan suu vinossa minun umpihankiuurastukselleni.
Tuulenhenki herättää metsän eloon.
Lumipaakku putoaa kuusen oksalta,
ja lopulta valtaisat lumikuormat
tipahtelevat yksi toisensa jälkeen.
Puut suoristavat vartensa, kiittävät,
kun raskaat taakat vierivät alas maastoon,
ja menninkäinenkin hypähtelee
riemuissaan talven iloisissa leikeissä.
Olen osa tätä maailmankaikkeutta.
Pieni osanen, mutta tärkeä.
Jos minua ei olisi,
niin kuka tässä metsässä nyt kuulisi
lumipaakkujen putoilun, tuulenhengen laulun,
menninkäisen naurun
– tai näkisi peurojen jäljet?
nimimerkki: Anneli
______________________________________________________________________________
TULINEN LAGUUNI
Atolli kiehuu korallisirpin terällä,
kuperan meren puolella.
Tropiikki luo yötään kuuvasaran pajassa,
niittaa taivaan haarniskaa kultainen lannevanne
vyötäröllä.
Vasarahaivauva vaanii ensimmäistä kalmariaan.
Horisontissa rahtilaiva yrittää tarjota konttejaan
taivaan kannettavaksi,
etenee tähtien seitissä kuin laiskiainen
vilkkuva valotäplä otsassaan.
Kohta on porukoilla taas uudet omenapuhelimet.
New York hälisee nälissään.
Avenuet kihisevät ihmisjonoja.
Ostohimo noruu kuolana maanalaisen vaunujen penkeille,
tahmaavat tööttäävien taksien ovien kahvat.
Atolli kiehuu rahtilaivan peräaallosta,
jätemuovi rannalla syttyy liekkeihin auringon ensi säteistä.
Vasarahaivaari polttaa pyrstönsä rannan kiehuvassa vedessä.
Grönlannin jäätiköt itkevät helmojaan.
Keisaripingviini kiipeää puuhun, pyrähtää lentoon
ja kysyy albatrossilta suuntaa Pohjois-Eurooppaan.
Geraldia harmittaa, kun ei ollut sinistä suojakuorta.
nimimerkki: Sammalkallion sanaruukku
______________________________________________________________________________