Runot 71-75. Yhteensä 80 runoa.
Kaisla
Ei ojanpohjalla kasvava kaisla tiedä,
mitä on järven rannalla.
Ei se tiedä,
kun ukkoskuuro taivuttaa varret veden pintaan
Ei se kuule joutsenten torvia,
kuikan huutoja.
Sen se tietää, miten iltatuuli kahisee
ja sen pyörteen tuntee,
kun Kiito-Linja ajaa ohi
ja kuulee moottorin äänen.
nimimerkki: Salla
______________________________________________________________________________
Sade ilman maata
Kaksikymmentäneljä tuntia eivät tee päivää
yötä ei tee uni
vasara ja alasin eivät tee seppää
elämää ei tee syntyminen
Minua nostaa janosi
Anna minulle
tammilehto paperikartiossa
ja mutapellosta täysi lasillinen,
hiekanjyvä ei-kenenkään maasta
ja sokeriruokopellon luuranko
sanoo sade ja pörhistää…
Sade ilman maata
itket kun kirjoitat sata kertaa
kaksikymmentä tuntia sata kertaa.
Itket pelikortin jokaisessa kulmassa,
pelikortin, johon sinut suljettiin hiirenloukun läpsäyksellä ollaksesi leijona.
ilman seiniä, joihin kirjoitat
olet tehnyt itsestäsi kartaston ja sinun koordinaattisi ovat varjo, jota luen…
liikkumaton, kuiva sade
putoat itse, tai panen sinut putoamaan
Loitsu on maan mittaamisessa,
kahdenkymmenen neljän tunnin järjettömässä laskennassa
Sade,
jota kaikki pelkäävät jäykkyytensä takia,
tanssi pellossa, joka palaa
sammuta liekehtivän jäisen geelin huuto.
Anna minulle
tammilehto paperikartiossa
ja mutapellosta täysi lasillinen,
hiekanjyvä ei-kenenkään maasta
ja sokeriruokopellon luuranko
…yhdeksänkymmentä astetta ei tee nurkkaa
kiertoliittymä ei tee ympyrää
kuulija ja puhuja eivät tee ihmettä
Nostakoon sadetta janoni
Pudota on nousta olkapäilleni.
nimimerkki: Zoila
______________________________________________________________________________
Jääreitti
Jäänlouhija päiväntasaajalla,
abstraktinen piste,
liikkui samaa polkua edestakaisin.
Ja kun ei, kiipesi vuoria näkymättömänä.
Olin minä siellä
sormenjälki kartalla,
maaemon nikama, kohoava jäävarasto.
Olivat myös ahmivat pisteet kaupungissa,
odottamassa muinaisia jääkuutioita.
Kunnes saivat virtaa ja me rauhan.
Jäänlouhijan polku tuo kaivajat,
konkreettiset painepisteet,
murtamaan nikamat.
nimimerkki: Zoila
______________________________________________________________________________
(Aforismi)
Kaupunkipuisto tai kyläraitin laita – luonto kukkii kummassakin.
nimimerkki: Pia
______________________________________________________________________________
Elokuu
Elokuu.
Kotikylä, vanha tuttu.
Olen maisemissa.
Tunnen sen joka kolon, tienhaaran.
Kaikkiin taloihin en ole päässyt,
mutta haluaisin tarkkailla nätisti näkymättömissä
olisiko siellä hyvää ja turvallista?
Kotikylä, kaupungin kupeinen,
jonka tienlaidoilla törröttää vielä maitolaitureita
ilman maitoa,
kesän heinät vain niin kuin silloin ennen.
Jalat heiluivat kuin heinät
aurinko paistoi kipeästi.
Kotikylä, jonka kapeiden teiden varsilla
aitauksissa vielä lehmät ammuu.
– Laskitko montako, kun kuljit ohi?
Me käymme aina samoissa paikoissa,
joka kerta teemme kylärituaalin
sanomme samat sanat
tutut virkkeet, jotka osaamme jo hyvin.
Me olemme vanhentuneet, vihdoin.
Olen kasvanut niin, että
näen kaiken ulkopuolelta.
Olen kasvanut ulos kodistani.
Ilta-aurinko sytyttää
katulamppujen väliset sähkölangat.
On valoisaa
vaikkeivät lamput pala.
Langat hehkuvat kirkkaammin kuin koskaan.
Aurinko on suurempi.
Mäntyjen rungot rusottavat oransseina
kuin tuli palaisi niissä sisällä.
Puut, jotka ovat aina olleet vahvoja
pitämään minusta kiinni.
Nyt on minun vuoro.
nimimerkki: V. Koivioni
______________________________________________________________________________